Husko - KALASTA MAKUA ELÄMÄÄN!


Husko Savukalatukku Oy syntyi Sebastian Huskon ajatuksesta valmistaa täydellistä savukalaa. Yritys perustettiin vuonna 1985 ja tuotteiden valmistuskaava löysi nykyisen muotonsa vuosikymmenen kehityksen tuloksena. Tuotteet tunnetaan herkullisesta maustaan jo Suomen rajojen ulkopuolellakin. Kaikki tuotteet noudattavat edelleen alkuperäistä kaavaa ja kehitystä jatketaan uusien tuotteiden ja tuotantolaitteiden osalta.

Huskon Savukalatukku Oy etsii ja kehittää aktiivisesti uusia tuotteita asiakkailleen. Tällä hetkellä yrityksemme valikoimiin kuuluu noin 50 erilaista savu- ja loimukalatuotetta.

Husko Savukalatukku Oy:n perinteet juontavat yli 20 vuoden taakse. Jatkuvan tuotekehittelyn ja kontrollin ansiosta pystymme vastaamaan jatkuviin haasteisiin ja toimittamaan vain parasta tuoretta ja laadukasta kalaa asiakkaillemme. Savustamomme käyttää ainoastaan perinteisiä savustus- ja loimutusmenetelmiä tuotteiden valmistuksessa. Olemme kieltäytyneet sähkön ja nesteiden käytöstä savustusmenetelmässämme, ja harmaaleppä on savustuksemme raaka-aine.

Husko Savukalatukku Oy suorittaa myös rahti­savustusta sopimuksen mukaan asiakkaan omista kaloista.

Olemme vakavarainen, hyvän asiakaskunnan omaava kalatukku. Asiakaspiiri koostuu useista tukkuliikkeistä, suurista kaupparyhmistä, kalakauppiaista ja yksityisistä henkilöistä. Toimipaikkamme sijaitsee Liedossa aivan Turun kupeessa ja palvelemme asiakkaitamme kaikkialle Suomessa.

Kuljetuskalustomme ei varmasti lopu kesken suuremmankaan tilauksen yhteydessä. Ota yhteyttä ja tilaa herkullisia tuotteitamme!

Husko Savukalatukku Oy

Kolmikesälänkuja 4
21420 Lieto


Katso uusin raportti!

ISO 22000
Meidät on sertifioitu! Lue lisää.

 

 

 


 

Myyntipisteidemme
aukioloajat :
 

Kaarina, Ahkiokatu 2:

Torstaisin: 10-18
Perjantaisin: 10-18
Lauantaisin: 10-15


Liedon keskusta, Kärpijoentie 1:           

Perjantaisin: 9-18
Lauantaisin: 9-15


Turun Kauppatori:

Ma-la: 8-14

Raision tori:

Torstaisin: 9-14
Perjantaisin: 9-14

Toimisto:
Anu Käräkkä
puh. 02 487 8608
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Varatoimitusjohtaja:
Gregor Husko
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Laatu- ja logistiikkavastaava:
Ronni Husko
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tuotanto/Myynti:
Eva Lindroos
puh. 050 526 9996
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jaana Viiri
puh. 050 523 9997
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

Toimistolla palvelemme
arkisin klo 8-15.

Löydät meidät myös
Facebookista

 



Tutustu katalogiimme (PDF, 14 MB)